Olen päässyt seuraamaan kotimaamme rappioitumista eturivistä. Olen nähnyt, kuinka avuttomista lapsista on tullut uusavuttomia nuoria. He ovat omaksuneet hyvin vanhempiensa vuosia kestäneen aivopesun: sinä olet ainutlaatuinen, paras, sinun mielipiteelläsi on merkitystä. Tästä seuranneella ylipaisuneella egolla he täyttävät puutteet ymmärryksessään ja osaamisessaan. Heidän maailmassaan totuus on mielipidekysymys ja mielipiteet määrää se, joka on suosituin.
Lapsille luodaan peruskoululla virtuaalitodellisuus, jossa he rakentavat oman maailmansa kieroutuneine hierarkioineen. Koulun jälkeen nuori heitetään kylmään maailmaan, jossa saavutetulla arvojärjestyksellä ei olekaan merkitystä. Pettämättömällä itsetunnolla varustetun tiedostavan nuoren tie viekin toiseen kahdesta paikasta, jossa paremmuus ratkaistaan faktojen sijaan edelleen suositummuudella: viihdeteollisuuteen tai politiikkaan.
Olen tuntenut M:n hänen lapsuudestaan asti. M on nuori nainen, joka koulut käytään suuntasi tiensä muiden kaltaistensa tavoin puoluetoimistoon, sillä viihdetaiteilijoilta vaaditaan lahjakkuutta. Vihreissä tällaista syrjintää ei harrasteta, vaan M on vuosien varrella kivunnut puolueen omassa hierarkiassa yhä ylemmäs. M on ylpeä siitä, että eräs julkkispoliitikoista on kutsunut sivutoimisena siivoojana työskentelevää M:ää asiantuntijaksi.
Tällä yhdellä maininnalla saavuttamansa asiantuntemuksen turvin M haluaa olla mukana päättämässä tärkeistä yhteiskunnallisista asioista. Tänä keväänä hän viimein toteuttamassa haavettaan. M on ehdolla eduskuntavaaleissa 2007.
Jokainen meistä tietää, että poliitikot antavat julkisuuteen vääristellyn kuvan itsestään. M:n tapauksessa se on tavallista helpompaa, sillä hänellä on suhde toimittajan kanssa. Minun uudenvuodenlupaukseni on kertoa millainen ihminen on julkisuuden valokeilan takana. Ja mikä on se totuus, joka äänestäjiltä piilotetaan.
